Elämän kierre vaikuttaa jokaiseen planeetallamme elävään olentoon. Oli sitten kyseessä ihminen,
koira, kissa tai kukka, on olemassa universaali prosessi, jota noudattaen elämänkaaret etenevät:
synnymme, elämme ja lopulta kuolemme. Vaikka elämänkaaren loppu voi olla tunnetasolla tuhoisaa,
se on silti täysin luonnollista. Vanhuuteen asti selviytyneet ovat meistä onnekkaimpia, sillä he ovat
nähneet pitkän elämän ja kokeneet sen varrella monia kallisarvoisia hetkiä.
Koiran elinkaari riippuu monesta asiasta, ja usein tieto odotuksiin ja tunnusmerkkeihin liittyen auttaa
huomaamaan sen ikääntymisen merkit. Vanhenemisen tunnistettuasi voit ryhtyä tarvittaviin
toimenpiteisiin ja varmistaa, että koirasi vanhuuspäivät ovat pitkiä ja terveitä.
Ennen vanhenemisen merkkien listausta katsottakoon ensiksi, mistä koiran elinikä riippuu.
Tähän löytyy useita vaikuttavia seikkoja, joista tärkeimpiä ovat:
Kullakin rodulla on myös omat taipumuksensa eri terveysongelmille, jotka nekin vaikuttavat
elinikään. Huonot jalostustavat voivat pahentaa näitä ongelmia entisestään, ja ennen koiran
hankkimista onkin tärkeää ottaa selvää sen taustoista. Suosi aina laadukkaita kasvattajia tai
valitse puhdasrotuista terveempi, sekarotuinen löytöeläin.
Ota rohkeasti yhteyttä osaavaan eläinlääkäriin, jotta saat tietoa juuri sinun koirasi
tarvitsemasta ruoasta. Älä myöskään unohda pitää raitista vettä tarjolla kaikkina aikoina!
Vaikka tekisit kaiken yllä neuvotulla tavalla, on yksi asia väistämätön: koirasi vanhenee. Ikääntymisen hyväksymisessä autttaa tieto siitä, että annoit tälle parhaan mahdollisen elämän. Vanhuuden merkkien näkeminen voi kuitenkin olla ratkaisevaa, kun pyrkimyksenä on eliniän pidentäminen. Listataan siis 10 merkkiä, joista tunnistat koirasi vanhenemisen:
Painonnousu on yleensä ensimerkki, josta tietää, ettei koira ole enää entisensä. Tämä voi olla
seurausta monista syistä, kuten kilpirauhasen ongelmista, nivelkivuista tai vain vanhasta iästä
johtuvasta, hitaammasta aineenvaihdunnasta. Liikalihavuus on yksi yleisimmistä iäkkäiden koirien
ongelmista, koska ne ovat hitaampia ja liikkuvat vähemmän, mutta saavat usein saman ruokamäärän,
kuin ennen. Jotkin rodut ovat tavallistakin alttiimpia lihavuudelle.
Mikä avuksi?
Säädä vain ruoan määrää ja tyyppiä, mutta konsultoi asiasta ensin eläinlääkärin kanssa.
Nyrkkisääntönä on, että vanhenevalle koiralle on annettava vähärasvaisempaa ruokaa ja vähenevissä
määrin. Markkinoilta löytyy juuri iäkkäille koirille suunniteltuja ruokia, joissa on enemmän kuituja ja
vähemmän rasvaa. Koira saattaa myös kaivata enemmän lisäravinteita.
Muistatko ajan, jolloin koira pysyi aamulenkeillä vauhdissasi ongelmitta? Nyt se saattaa hidastaa
vauhtiaan ja tarvitsee tavallista useammin hengähdystaukoja. Kuten ihmisellä, on ikääntyvällä
koiralla vähemmän energiaa ja suurempi levon tarve fyysisiä aktiviteetteja harjoittaessa. Jos
huomaat, että koirasi on alkanut hidastaa vauhtiaan, hengittää raskaammin tai pysähtyy kokonaan,
voi myös tämä viestiä vanhuudesta.
Mikä avuksi?
Ainoa asia, joka hidastumisen ilmetessä on tehtävissä, on liikunnan mukauttaminen. Koiraa ei tule
puskea tämän äärirajoja pidemmälle. Pyri löytämään uusi, rennompi tapa liikkua. Urheilu on yhä
koiralle tärkeää, mutta se saattaa kaivata aiempaa lyhyempiä lenkkejä.
Oletko huomannut, että koira jäykistyy urheilun jälkeen tai aamuisin? Koirien vanhetessa niistä
monelle kehittyy nivelongelmia ja -tulehduksia. Tämä on eläimelle tuskallista ja aiheuttaa liikkeiden
jäykistymistä. Toisinaan liikkumisvaikeuksia ilmenee kylmällä säällä tai portaita kiivetessä.
Mikä avuksi?
Jäykistymisen merkkien huomaaminen osoittaa hyvän ajan mennä eläinlääkäriin. Hän pystyy
suosittelemaan luille ja nivelille tarvittavia lisäravinteita sekä lääkkeitä, jotka tekevät koirasi elämästä
miellyttävämpää. Voit tarvittaessa pystyttää myös ramppeja tai siirtää koirasi asumaan talon
ensimmäiseen kerrokseen, mikäli mahdollista. Vältä pitkiä kävelylenkkejä ja vie koira uimaan, tarjoa
sille hyvä sänky, korotetut ruoka-astiat ja niin edelleen.
Saatat huomata koiran silmien muuttuvan sameiksi, tai ettei tämä enää näe ympäristöään yhtä hyvin
kuin ennen. Ongelman aiheuttaa tumaskleroosi, jota alkaa ilmetä vähitellen koiran vanhetessa.
Kyseessä on yleinen terveydentila, joka ei aina tarkoita näön heikentymistä. Toisinaan se kuitenkin
voi olla merkki kaihista tai muusta silmäsairaudesta.
Mikä avuksi?
Jos huomaat koirasi törmäävän esineisiin tai kadottavan edessään olevan lelun, vie se eläinlääkäriin.
Vain näin voit saada selville, onko kyseessä etenevä sairaus vai helposti hoidettava tila. Pyri myös
tekemään koiran huoneesta mahdollisimman siisti. Miedoilla tuoksuilla ja erilaisilla mattojen
tekstuureilla voit auttaa koiraa tunnistamaan olinpaikkansa muulla, kuin heikentyneellä näköaistilla.
Kuten vanhat ihmiset, menettävät myös koirat kuulonsa hiljalleen ikääntyessään. Tämän voit havaita
siitä, ettei koirasi enää reagoi nimen kutsumiseen. Se voi myös säikähtää, jos lähestyt ilman ääntä.
Mikä avuksi?
Jos kuulon heikkeneminen on näköongelmia suurempi, voit koittaa kommunikoida lemmikin kanssa
käsimerkeillä. Näin se voi ymmärtää kuulematta, mitä koitat sanoa. Vie koira lisäksi eläinlääkäriin,
sillä he pystyvät antamaan asiantuntevaa neuvoa koirasi erityistilanteeseen liittyen.
Koiran hengitys ei ole koskaan täydellisen raikas, vaikka suuhygieniasta huolehtisi miten paljon
tahansa. Jos se kuitenkin alkaa haista erittäin pahalta, voi tämä viestiä ongelmista. Pahanhajuinen
hengitys on infektioiden, karieksen ja iensairauksien merkki. Vanhenevan koiran immuunijärjestelmä
on heikompi, ja siksi infektioita voi ilmetä helpommin ja sitkeämpinä versioina.
Mikä avuksi?
Huolehdi koirasi suuhygieniasta. Harjaa sen hampaat säännöllisesti ja tarjoa puruluita. Puhdistuta
hampaat aika ajoin myös ammattitaitoisella eläinlääkärillä, ja keskustele tämän kanssa siitä, voisiko
sen nukutuksessa operaation helpottamiseksi. Jos ei, pyri löytämään vaihtoehtoinen ratkaisu.
Koirien vanhetessa niiden vessatavat voivat muuttua dramaattisesti. Nivelongelmista kärsivän
lemmikin voi olla vaikeaa hallita virtsarakon tai suoliston toimintaa normaalisti, ja koira voi siksi
käydä vessassa useammin tai aiheuttaa sotkua kotona. Nivelkivut voivat tehdä ulostamiseen tai
virtsaamiseen kyykistymisestä hankalaa, jolloin myös aiheutettu sotku voi olla pahempi.
Mikä avuksi?
Huomioi uudet vessatottumukset. Seuraa, miten usein koira käy pissalla tai kakalla, miten usein
sisällä käy vahinkoja, jne. Jos koira tiputtaa virtsaa tai ripulia, vie se välittömästi eläinlääkäriin muiden
terveysongelmien välttämiseksi.
On aina pelottavaa, kun koiraa silittäessä iholla tuntuu selittämätön kyhmy. Jotkin koirat ovat
luonnostaan alttiita vaarattomille rasva-lipoomille, jotka nekin yleistyvät iän mukana. Kyhmyt voivat
kuitenkin olla myös syöpäkasvaimia. Onkin tärkeää huomioida muutokset ajoissa ja toimia välittömästi.
Mikä avuksi?
Vedä sormesi koiran turkin läpi usein tunnustellaksesi uusia ja selittämättömiä kuoppia ja kyhmyjä.
Jos havaitset uuden tällaisen, vie koira välittömästi eläinlääkärin arvioitavaksi. Kyhmyt eivät aina ole
pahoja tai haitallisia, mutta asiasta on parempi ottaa selvää hyvissä ajoin.
Iän mukana koirien turkkipeite voi heikentyä. Se ohentuu etenkin lyhytkarvaisilla koirilla, joilla ilmetä
saattaa jopa kaljuja läiskiä siellä täällä. Tämä on luonnollinen vanhenemisprosessin osa, mutta
toisinaan taustalla on terveysongelma. Turkkiin vaikuttavia sairauksia ovat esimerkiksi kilpirauhasen
ongelmat, allergiat sekä ahdistuneisuus.
Mikä avuksi?
Joistakin lisäravinteista voi löytyä apu turkin menetykseen. Muista myös harjata ja puhdistaa turkki
usein, jotta lisäongelmia ei pääse syntymään. Tarkistuta toki eläinlääkärillä mahdolliset terveysongelmat.
Oliko koirasi ennen ulospäinsuuntautunut, energinen ja ystävällinen, mutta onkin nyt muuttunut
ahdistuneeksi ja pelkää ääniä tai muita koiria? Vanhetessa koirilla voi ilmetä esimerkiksi
eroahdistusta, aggressiota uusia ihmisiä kohtaan, kiintymystä sekä halua olla useammin yksin. Kaikki
tämä on täysin normaalia, kuten meillä ihmisilläkin.
Mikä avuksi?
Ole koirasi kanssa kärsivällinen. Jos ahdistuneisuus on äärimmäistä, voit kokeilla eläinlääkärin
suosittelemia lisäravinteita tai lääkkeitä olotilan rauhoittamiseksi. Pyri pitämään lemmikin ympäristö
siistinä ja vältä tilanteita, jotka aiheuttavat sille suurta stressiä. On myös suositeltavaa, että otat
käyttöön koiran tarpeet huomioivan rutiinin.
Kuten näistä seikoista näemme, on koirien ikääntyminen aivan yhtä luonnollista ja haikeaa kuin
ihmisilläkin. Ainoa asia, jonka voit tehdä, on tarjota koiralle parasta mahdollista hoitoa ja mukauttaa
aikataulun sekä kodin lemmikkisi tarpeisiin. Hän rakastaa sinua tämän ansiosta vieläkin enemmän, ja
voitte mahdollisesti viettää vielä monta onnellista vuotta yhdessä.